Arvoisa tutkimukseen osallistuva pilkkijä,
Valmistaudumme tutkimuskilpailuiden neljänteen kauteen. Olemme kiitollisia siitä, että päätitte (jälleen) osallistua, ja alla ovat tämän vuoden ohjeet.
Tutkimuskilpailut 2025 ovat tietyiltä osin samankaltaisia kuin vuoden 2024 kilpailut, joten jos osallistuit jo viime vuonna, asiat ovat sinulle melko tuttuja. Tälläkin kertaa omien GPS-laitteiden ja puhelimien käyttö on kielletty aina heti sen jälkeen kun lähdetään parkkipaikalta jäälle. Oman puhelimen saa ottaa esille vasta kun ollaan takaisin parkkipaikalla. Kaikki kilpailut järjestetään maantieteellisesti noin 80 kilometrin säteellä Joensuusta olevan alueen sisällä. Jokainen yksittäinen kilpailu pilkitään aina puhtaalla kisaamattomalla ruudulla. Tarkat kilpailupaikat julkistetaan tällä nettisivuilla viimeistään varsinaista kilpailuviikkoa edeltävän viikon aikana, ja kilpailualueille astuu voimaan harjoittelukielto välittömästi julkistamisen jälkeen, jotta kaikki kilpailijat ovat kisassa mahdollisimman samalla viivalla.
Uutta kaudelle 2025
Tähän asti olemme analysoineet suorituskykyäsi ja strategioitasi analysoimalla otsakameroilla tallennettuja videoita. Projektin kasvaessa resurssimme eivät kuitenkaan enää riitä jatkamaan aiempaa videoiden purkamistapaa. Tämän ratkaisemiseksi olemme kehittäneet ääneen perustuvan järjestelmän, joka hyödyntää sanantunnistusta selvittääkseen milloin ja missä kalastat, tai saat saalista. Yhteistyösi on tässä tärkeää: haluamme että sanot kaikissa tutkimuskisoissa aina tarpeen tullen seuraavat kolme sanaa — sano “Start”, aina kun aloitat kullakin avannolla kalastuksen (eli kun lasket ensimmäisen kerran pilkin veteen), “Stop”, aina kun lopetat kyseisellä avannolla kalastuksen (eli kun nostat pilkin viimeisen kerran ylös vedestä), ja “Fisu” joka kerta kun lopetat talteen otettavan kalan. Käytä näitä sanoja aina kun aloitat tai lopetat kaikilla avannoilla pilkkimisen, vaikka olisit käynyt samalla avannolla jo aiemminkin. Sinun ei tarvitse huutaa näitä sanoja, riittää että lausut sanat niin selvästi että itse kuulet ne. Äänesi tallentuu kameralle.
Lisäksi olemme kamppailleet kalojen mittaamisen kanssa aiempina vuosina kerättyjen videoiden osalta. Parantaaksemme analyysin tarkkuutta asennamme tänä vuonna istuimeesi mittalaudan, josta voimme automaattisesti mitata saaliisi pituuden konenäön avulla. Saaliiksi otettava kala täytyy ensin lopettaa, minkä jälkeen pyydämme sinua asettamaan saaliisi hetkeksi mittalaudan päälle ja samalla katsomaan kalaa siten että kätesi ei estä näkymää (mittaus tallentuu videolle), ja vasta sen jälkeen voit laittaa talteen otettavan kalan reppuusi. Muista aina sanoa kertaalleen ”Fisu” samalla kun lopetat saamasi kalan.
Osiossa I (18.2.-26.2.) kilpailijat on arvottu rajatuille alueille (100m x 300m), joissa osa kilpailee satunnaisissa neljän henkilön ryhmissä (muita saman ruudun kisaajia vastaan) ja osa yksittäin (muita saman kategorian yksittäin kilpailevia vastaan). Tieto alueesta ja kanssakilpailijoista ilmoitetaan kilpailijoille aina kisa-aamuna.
Osiossa II (27.2-11.3) kaikki yhden kisan osallistujat (13 kpl) kalastavat rajatulla alueella (400m x 400m), samalla kun seuraamme kalojen liikkeitä jään alla osallistujan mukana kulkevalla minikaikuluotaimella (lisätietoja löytyy uutuusosiosta). Kokeeseen on kutsuttu mukaan sekä vähemmän kilpapilkintää harrastaneita pilkkijöitä (noviisit) että kokeneita kilpapilkkijöitä (expertit), jotta voimme paremmin ymmärtää, mitkä taidot ja strategiat erottavat parhaiten kalaa saavat pilkkijät muista.
Löydät tältä nettisivulta yleistä tietoa tutkimukseen ja kilpailuihin liittyen. Päivitämme tätä nettisivua säännöllisesti ja tämä nettisivu toimii ensisijaisena tiedotuskanavana tutkimukseen osallistujille.
Uutiset/päivitykset
Käythän läpi alla olevat huomiot, jotka perustuvat aiempina vuosina saamiimme kokemuksiin ja vastaanottamaamme palautteeseen.
- Tallentakaa tämä ensiavun puhelinnumero mahdollisten jäällä sattuvien hätätilanteiden varalle: 0500 957749. Jos saamme tiedon hätätilanteesta, soitamme heti ambulanssin, tulemme avuksi ja pyrimme kuljettamaan kisaajan ahkion kyydissä rantaan.
- Pukekaa kisan ajaksi annettava kamera hupun päälle, jos se on suinkin mahdollista. Kamera pysyy erittäin hyvin päässä joka tapauksessa. Välttäkää paksuja villapipoja joissa on tupsu, koska kamera pyörii niissä helpommin. Elkää ottako kameraa päästä pois kisan aikana. Jos kamera tippuu laittakaa se päähän ja pyytäkää joko lähellä olevaa kilpailijaa tai kisan järjestävää tahoa avustamaan kameran takaisin laittamisessa. Avustakaa kanssakilpailijaa jos hän tarvii apua kameran päähän takaisin laittamisessa.
- Jos kamerastasi kuuluu piipittävää ääntä, niin kertokaa asiasta mahdollisimman pian lähimmälle järjestävän porukan henkilölle. Järjestäjät kiertelevät jäällä keltainen huomioliivi päällä. Kamerasta kuuluva piippaava ääni kertoo siitä, että kameran nauhoituksessa voi olla ongelmia.
- Jos järjestävän tahon henkilö huomaa kamerasi olevan vinossa niin hän voi tulla luoksesi korjaamaan kameran asennon. Järjestäjät pyrkivät liikkumaan jäällä varovasti siten että kalat eivät säiky ja kalastus ei häiriinny.
- Lumikenkien käyttö kisoissa on kielletty, mutta jääpiikit/nastat kenkien päällä ovat suositeltavia, etenkin liukkaissa olosuhteissa.
- Jos saaliiksi tulee lain sallima isompi kala (esimerkiksi mitallinen kuha, hauki tai siika) niin sen voi halutessaan ottaa lopetettuna ruokakalaksi, mutta se ei saa päätyä seulalle punnittavien ahventen joukkoon. Muut pienemmät kalat (esimerkiksi kiiski ja särkikalat) on vapautettava välittömästi elävinä takaisin avantoon. Osiossa II hyväksymme saaliskaloiksi ahventen lisäksi kuitenkin myös kiisken ja kaikki särkikalat, mutta ei-talteen-otettavat muut kalat on vapautettava välittömästi takaisin avantoon.
- Pilkkiminen lähempänä kuin 10 metrin etäisyydellä jäällä olevista verkoista/katiskoista on kielletty.
- Jos mahdollista, tulkaa kisapaikalle kimppakyydeillä, koska pysäköintipaikat ovat osin rajalliset.
Kilpailujärvet ja -alueet julkistetaan tällä nettisivuilla viimeistään varsinaista kilpailuviikkoa edeltävän viikon aikana. Kilpailualueilla astuu voimaan harjoittelukielto välittömästi paikkojen ja alueiden julkistamisen jälkeen, ja rauhoitus koskee kilpailualuetta ja 500 metrin suojavyöhykettä kilpailualueen ulkopuolella. Kilpailuun osallistumattomien ”bulvaanien” hyödyntäminen harjoittelemisessa rauhoitusaikana on kielletty.
Tutkimuksen tieteellinen tarkoitus
Pyrimme tutkimuksessa ymmärtämään, kuinka pilkkimistä harrastavat henkilöt etsivät ja löytävät vesistöstä kaloja kilpailutilanteessa. Olemme kiinnostuneita esimerkiksi siitä minkälaisilla strategioilla pilkkijät päättävät etsiä kaloja. Avainkysymykset, joihin haluaisimme vastata, ovat: Mikä tekee yksilöstä menestyvän ja mitkä strategiat eivät toimi niin hyvin? Mitä informaation lähteitä pilkkijä käyttää kisatilanteessa. Näiden prosessien parempi ymmärtäminen auttaa meitä tunnistamaan yleisellä tasolla, kuinka ihmiset yhdistävät ympäristötietoa ja sosiaalista tietoa ja kuinka he tekevät päätöksiä epävarmoissa ympäristöissä. Saamme tutkimuksen kautta myös erittäin arvokasta uutta tietoa pilkkiharrastuksen kansanterveydellisistä vaikutuksista. Tänä vuonna olemme taas kiinnostuneita siitä mitä jään alla tapahtuu, eli tutkimme toisessa osiossa myös kalojen käyttäytymistä. Kaikki tutkimuskilpailuissa saaliiksi otetut kalat menevät hyötykäyttöön.
Yleistä tietoa
Kevään 2025 aikana tutkimuksessa on kaksi osiota.
Osiossa I (18.2.-26.2.) kilpailijat on arvottu rajatuille alueille (100m x 300m kokoiset ruudut), joissa osa pilkkii satunnaisina neljän henkilön ryhminä (6 ryhmäruutua), ja osa pilkkii yksittäin (10 yksilöruutua). Kilpailukalana tässä osiossa on vain ahven. Tarkka tieto ruuduista ja kanssakilpailijoista ilmoitetaan aina kisa-aamuna osallistujille. Tutkimukseen osallistuu 34 henkilöä joka päivä. Tänä vuonna selvitämme miten kilpailijat hyödyntävät tarjolla olevaa tietoa ympäristöstä. Osa ryhmistä ja yksin ruudussa pilkkivistä saa ennen kisaa enemmän tietoa kuin muut ryhmät. Kilpailu kestää 3 tuntia (ja ennen ja jälkeen kilpailua on maksimissaan tunnin siirtymät kisaruudun reunaan). Joka ryhmässä paras kisaaja saa palkinnoksi 100€ ja toiseksi tullut 50€. Osa kilpailijoista pilkkii yksin ruudussa neljää muuta omissa ruuduissaan yksin pilkkivää vastaan. Paras pilkkijä viidestä saman kategorian yksin pilkkivästä saa palkinnoksi 100€ ja toiseksi tullut 50€.
Voit lukea älypuhelinsovelluksen ”Retkipaikka” käyttöohjeen täältä.
Osiossa II (27.2.-11.3.) 13 osallistujaa kilpailee rajatulla alueella (400m x 400m), samalla kun seuraamme kalojen liikkeitä jään alla henkilökohtaisilla minikaikuluotaimilla (lisätietoja löytyy uutuusosiosta). Kilpailukaloina tässä osiossa ovat ahven ja kaikki särkikalat. Tänä vuonna haluamme ymmärtää, mikä tekee hyvän pilkkijän, joten kutsuimme harrastajia (joilla ei ole pilkkikilpailukokemusta) mukaan kokeneiden kilpapilkkijöiden rinnalle. Tavoitteenamme on selvittää, miksi jotkut pilkkijät menestyvät johdonmukaisesti paremmin. Kilpailuihin osallistuu 8 experttiä ja 5 selvästi vähemmän kilpaillutta harrastajaa, ja kilpailut kestävät 3 tuntia (lisäksi ennen ja jälkeen kilpailua on maksimissaan tunnin siirtymät kisaruudun reunaan). ”Expertit” ja ”harrastajat” palkitaan erikseen. Experttiryhmässä paras pilkkijä saa 80€, toinen 60€, kolmas 50€, neljäs 30€ ja viides 20€. Harrastajaryhmässä palkinnot jaetaan seuraavasti: 50€, 30€, 20€, 10€ ja 10€. Tarjoamme harrastajaryhmälle ilmaisen kyydin kisapaikalle, ja kaikki tarvittavat syötit, sekä annamme lainaksi laadukkaat kilpapilkkivälineet. Kokeneet kilpapilkkijät käyttävät omia syöttejä ja välineitään.
Kilpailualueet (julkistettu 05.02.2025):
Osion I kisapaikat ja -alueet (karttalinkki nimen alta):
Särkijärvi Tikkalassa (18.-26.2.2025), lähtö uimarannalta.
Osion II kisapaikat ja -alueet:
27.2. ja 3.3. Kuorinka (järven eteläinen puolisko)
28.2. ja 4.3. Niittylahden satama (alue 2km säteellä satamasta)
6.3. ja 10.3. Heposelän Hepolahti
7.3. ja 11.3. Viinijärven Viiniranta (alue 2km säteellä satamasta)
Tarkemmat ruutujen paikat ilmoitetaan kisa-aamuna paikan päällä.
Kaikilla yllä mainituilla kisajärvillä tai -alueilla on nyt voimassa rauhoitus kisan alkamiseen asti. Rauhoitus koskee karttaan merkittyä tarkempaa kilpailualuetta ja 500 metrin suojavyöhykettä tarkemman kilpailualueen ulkopuolella. Kilpailuun osallistumattomien ”bulvaanien” hyödyntäminen harjoittelemisessa rauhoitusaikana on kielletty.
Kertoimet vuoden 2025 tutkimuskilpailuissa

Kilpailun aikataulu ja kulku
Pyydämme tutkimukseen osallistuvia kilpailijoita saapumaan kisapaikalle aamulla klo 9:15 mennessä (ensimmäisenä kilpailuaamuna viimeistään jo 09:00), jotta kilpailijalle jää riittävästi aikaa valmistautumiseen ja laitteiden asennukseen. Ensimmäistä kertaa kisaan osallistuessa on syytä saapua paikalle jo aiemmin (viimeistään klo 9:00), koska jokaisen kilpailijan on myös tänä keväänä täytettävä kyselytutkimuslomake ja allekirjoitettava suostumuspaperit tutkimuskilpailuihin osallistumisesta ja niiden sääntöjen noudattamisesta. Kyselytutkimuslomakkeen täyttämiseen menee aikaa arviolta noin 20-25 minuuttia. Kilpailupaikalle saapuessa maksetaan ensin osanottomaksu (10 € per henkilö per kilpailu), jonka jälkeen siirrytään tutkimuslomakkeen ja suostumuspapereiden täyttämiseen. Edellä mainitut asiakirjat voi täyttää ja allekirjoittaa omassa autossa. Täytettyjen papereiden palautuksen yhteydessä kilpailijalle annetaan tutkimuslaitteet (sykemittari ja päähän kiinnitettävä kamera), jonka jälkeen osallistuja pukee tutkimuslaitteet päällensä. Kilpailijan reppuun kiinnitetään mittalauta. Hankkeen tutkijat avustavat kilpailijaa tarvittaessa laitteiden kiinnittämisessä. Tässä vaiheessa kilpailija saa tiedon missä ruudussa hän tulee päivän aikana pilkkimään. Jos järjestelyt ovat pysyneet aikataulussaan, niin jokaisen kilpailun siirtymäaika alkaa klo 10:20 mennessä ja varsinainen kilpailuaika alkaa klo 11:00. Kilpailu päättyy klo 14:00 ja kilpailijoiden on oltava punnituspaikalla noin klo 14:40 mennessä. Mikäli olosuhteet ovat haastavat jatkamme siirtymäaikojen pituutta siten että kaikki kilpailijat ehtivät varmasti omalle rajatulle alueelleen ja sieltä kisan jälkeen takaisin punnituspaikalle. Osiossa I suurin osa ruuduista on 0,6-1,7 km etäisyydellä rannasta, mutta kaukaisimman ruudun reunaan voi tulla jopa 2,4 km mittainen kävelymatka. Kilpailijan tulisi pystyä itse kävelemään matkat oman ruutunsa reunaan (kisoissa tarvittaessa yli tunnin siirtymäajat). Kelin salliessa potkukelkan käyttö sallittu ruudun reunoille siirtymisessä. Palkinnot jaetaan välittömästi heti sen jälkeen, kun kilpailijoiden kalat on punnittu ja sijoitukset saatu laskettua. Osiossa I kisapaikan lähettyvillä on kisan jälkeen ulkopuolisen toimijan talkoovoimin ylläpitämä buffetti, josta on suositeltavaa ostaa esimerkiksi makkaraa, kahvia ja virvokkeita.
Suostumuspaperit
Jokaisen osallistujan on täytettävä ja allekirjoitettava alla olevat kaksi suostumuspaperia ennen kilpailuun osallistumista. Allekirjoitetut suostumuspaperit ovat voimassa kaikkien vuoden 2025 tutkimuskisojen ajan:
Suostumuspaperit pitävät sisällään tietoa tutkimuksesta ja tutkimusaineiston käsittelystä. Jokainen tutkimukseen osallistuva kilpailija antaa allekirjoituksellaan suostumuksensa sille, että tutkimuksessa kuvataan kilpailijoiden (omaa ja muiden kilpailijoiden) pilkkimistä ja jäällä liikkumista. Suostumuspapereita ei tarvitse täyttää etukäteen, vaan riittää että ne täytetään ensimmäisenä kisa-aamuna. Lomakkeita ja kyniä on kisapaikalla tarjolla.
Kyselytutkimuslomake
Jotta ymmärtäisimme paremmin niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat pilkkijän jäällä liikkumiseen ja käyttäytymiseen, pyydämme osallistujia täyttämään ensimmäisenä kisa-aamunaan tarkemman kyselytutkimuslomakkeen. Kyselyllä kartoitetaan muun muassa osallistujan taustatietoja, ja aiempaa kalastukseen ja kilpapilkkimiseen liittyvää kokemusta. Kyselytutkimuslomakkeen täyttämiseen kuluu arviolta aikaa noin 15-25 minuuttia ja kaikki siinä kerätty aineisto käsitellään luottamuksellisesti EU:n yleistä GDPR-ohjetta noudattaen. Huomioithan että tänä vuonna meillä on taas uusi erillinen kysymyspatteri omalla kaavakkeella, jossa olemme myös kiinnostuneita ajatuksistasi muiden henkilöiden taidoista ja ajatuksistasi järvestä, jolla kalastat kyseisenä päivänä. Jokaisen kilpailijan on myös täytettävä järveen liittyvä kyselylomake. Jokaisen kilpailijan tulee täyttää kaikki kyselykaavakkeet ennen kilpailun alkua ja jäälle siirtymistä.
Tutkimuslaitteet
Kilpailuiden aikana tutkimukseen osallistuvat pilkkijät kantavat tutkimusaineistoa tallentavia laitteita (sykemittari, jossa on GPS, sekä päähän asennettava videokamera, joka tallentaa kaiken kilpailijan näkökentässä näkyvän informaation). Laitteet ovat kilpailun alussa päällä, ja niitä ei saa kilpailun aikana missään vaiheessa riisua tai kytkeä pois päältä. Järjestäjät auttavat sinua laitteiden kiinnittämisessä ja käynnistämisessä.
Tänä vuonna osiossa II osallistujat käyttävät myös lainaksi annettavaa Garmin Striker Cast -kaikuluotainta tallentaakseen kalojen runsautta ja liikkeitä kalastuspaikallaan. Lisätietoja löytyy täältä.
Kilpailuiden säännöt
Kilpailuissa noudatetaan soveltuvin osin voimassa olevia SVK:n SM-pilkin sääntöjä. Kaikissa kilpailuissa syöttäminen (eli syöttien yms. tiputtaminen avantoon) on kielletty. Kilpailukalana osiossa I on vain ahven. Osiossa II hyväksytään saaliskaloiksi ahvenen lisäksi myös kaikki särkikalat. Kilpailijan tulee noudattaa kilpailun sääntöjä ja toimia rehellisesti. Tänä vuonna kilpailuissa ei saa käyttää omaa puhelinta, elektronista karttaa eikä GPS-laitetta, ja myös akkukairojen käyttö on edelleen kielletty. Puhelimen saa ottaa esille vain hätätilanteessa. Saaliiksi otettavat kalat tulee lopettaa välittömästi (esimerkiksi niska taittamalla), ja muut saaliskalat kuin kisassa sallitut lajit tulee palauttaa saman tien avantoon. Kalat seulotaan ja punnitaan kilpailun jälkeen.
Turvallisuus
Kuten kaikissa pilkkikilpailuissa, mukana on olemassa pieni fyysinen riski, koska olet jäällä useita tunteja. Annamme kilpailupaikalla kaikille puhelinnumeron, johon voi hätätilanteessa soittaa. Lääkäriä ja sairaalahoitoa vaativien hätätilanteiden varalle meillä on avustava henkilö ja ahkio valmiustilassa, joiden avulla voidaan hakea kilpailija rantaan samalla kun ambulanssi heti on soitettu paikalle.
Kysymykset
Jos sinulla on tutkimukseen liittyviä kysymyksiä niin vastaamme niihin mielellämme. Voit ottaa yhtyettä hankkeen paikalliseen koordinaattoriin (raine.kortet@uef.fi).








